JOHAN & NYSTRÖM PRESENTS
FAF COFFEES BRAZIL
FAF Coffeen toiminnasta vastaa Crocen perhe eli Marcos, Silvia ja heidän poikansa Felipe. Perheen asuessa USA:ssa vuonna 2001 Silvia peri Brasilian Mococassa sijaitsevan 'Fazenda Fortaleza' tilan perheeltään. .
Näin sai alkunsa tarina, josta Crocen perhe halusi tehdä merkityksellisen sekä itselleen että yhteisölleen – projektin jolla on tarkoitus! Tästä kahvitilasta tulisi kaikella tapaa kestävä ja joka samalla näyttäisi esimerkkiä yhteisölleen, että mitä on mahdollista tehdä toisin ja miksi. Ihan ensimmäiseksi päätettiin lopettaa kaikkien ympäristölle haitallisten aineiden käyttö ja samalla tila sai uudeksi nimekseen Fazenda Ambiental Fortaleza, jonka voisi englanniksi kääntää ‘Environmental Fortress Farm’.

Marcos Crocella on mahtava tapa pukea heidän ajatuksensa sanoiksi;
”Meidän toiminnassa aikajänne on 100 vuotta. Ymmärrämme että tämä saattaa kuulostaa suurieleiseltä, mutta näinhän se menee, että kun istutamme puun, suojelemme pohjavesiä tai rakennamme jotain tilallemme, niin vielä sadankin vuoden kuluttua sen tulee olla tarkoituksensa mukaista. Sadan vuoden päästä siis järjestämme 100v bileet tilallamme ja kaikki ovat kutsuttuja, ihmiset, eläimet, puut ja kasvit!”
Kahvin viljelyyn kestävällä tavalla liittyy olennaisesti luonnon monimuotoisuus. He loivat "vihreitä käytäviä" alueen eläimille ja pitivät huolen, että kaikki alueen luontaiset vesilähteet säilyisivät elinvoimaisina. He lisäsivät myös alueen viljelykasvien määrää ja nyt, kun tilalla kasvaa mm. banaania, avokadoa, mangoa ja passionhedelmiä, niin sen eläimistö on muuttunut monipuolisemmaksi. Rikas ja hyvinvoiva kasvillisuus luo ekosysteemin, joka tukee luontaisesti myös kahvinviljelyä.
He havahtuivat nopeasti siihen, että vaikka he tekisivät kaikkensa asian eteen, niin sillä oli hyvin pieni vaikutus, jos heidän naapurinsa jatkaisivat kuten aikaisemminkin. Näin he ymmärsivät, että heidän pitää saada koko yhteisö tekemään töitä asia eteen, jotta todellinen muutos olisi mahdollinen. Bob-o-link -linnusta, jonka luontaista elinympäristöä uhkaavat hakkuut ja yksipuolinen viljely, tuli tilalle osuva symboli siitä, että jotain oli tehtävä ja nopeasti.
Näin siis sai alkunsa Bob-o-link Coffees – tuottajayhteisö joka kunnianhimoisesti tuottaa laadukasta kahvia harmoniassa ympäristönsä kanssa. Ja niin kuin Marcos Croce sanoi;
"Bob-o-link –projektin ydin ovat viljelijät jotka oikeasti välittävät, nyt ja huomenna.”
Tilat sijaitsevat vuoristoisella alueella, 900 - 1400 metrin korkeudessa. Tiloilla kasvaa mm. Bourbon, Mundo Novo ja Catuai -lajikkeita. Valtaosa tiloista on pieniä perhetiloja, jotka sijaitsevat vuorien päällä eli melko täydellisissä olosuhteissa kahvinviljelyä ajatellen.
Olemme ostaneet FAF Coffeen kahveja jo vuodesta 2010 ja Brazil Fortaleza on ollut yksi rakastetuimmista kahveistamme jo vuodesta 2013 asti. Ostamme FAF:ilta noin 38 tonnia kahvia vuosittain. Tämä tarkoittaa noin kahta kontillista ja säkkeinä se on 640 raakakahvisäkkiä. Ostamme heiltä useita eri eriä joita käytämme Seasonal Origin ja Limited Edition -kahvien lisäksi myös suodatin- ja espressosekoituksiimme.
Jaamme tismalleen saman arvomaailman Marcoksen, Felipen ja Silvian kanssa ja juuri siitä syystä yhteistyömme on aina ollut helppoa ja yksinkertaista. Tästä syystä oli luonnollista tehdä meidän uusi Direct Trade -espressomme Bob-o-link juuri heidän kanssaan.












Bob-o-link
Jokaista myytyä kiloa kohden osallistumme 0,5 € “For a healthy soil” -projektiin yhdessä FAF Coffeen kanssa.
Bob-o-link -projektin laittoi alulle Crocen perhe, joka on vuodesta 2001 alkaen pyörittänyt omaa Fazenda Ambiental Fortaleza -tilaansa. He uudistivat vanhan sukutilansa täysin ja tänä päivänä se on malliesimerkki modernista, kaikella tapaa kestävästä tavasta viljellä kahvia. FAF Coffee ei ole vain tila, vaan sitä voisi kutsua enemmänkin yhteisöksi, joka auttaa viljelijöitä oppimaan lisää kahvista ja viemään kahvia ympäri maailmaa hyvästä kahvista kiinnostuneille ostajille.
He päättivät, että tulisivat kaikessa toiminnassaan keskittymään mahdollisimman kestävään tapaan tehdä asioita, niin ympäristön kuin ihmistenkin kannalta. Melko nopeasti he kuitenkin ymmärsivät, että vaikka he tekisivät kaikkensa asian eteen, niin sillä oli hyvin pieni vaikutus, jos heidän naapurinsa jatkaisivat kuten aikaisemminkin. Näin he ymmärsivät, että heidän pitää saada koko yhteisö tekemään töitä asia eteen, jotta todellinen muutos olisi mahdollinen. Bob-o-link -linnusta, jonka luontaista elinympäristöä uhkaavat hakkuut, soijapapujen ja maissin yksipuolinen viljely, tuli tilalle osuva symboli siitä, että jotain oli tehtävä.
Näin sai siis alkunsa Bob-o-link Coffees -tuottajayhteisö, jossa jokainen on sitoutunut tuottamaan laadukasta kahvia kestävällä tavalla. Tilat sijaitsevat vuoristoisessa Mogianassa, São Paulon ja Minas Gerais osavaltioiden alueella, 900 - 1400 metrin korkeudessa. Tiloilla kasvaa mm. Bourbon, Mundo Novo ja Catuai -lajikkeita. Valtaosa tiloista on pieniä perhetiloja, jotka sijaitsevat vuorien päällä eli melko täydellisissä olosuhteissa kahvinviljelyä ajatellen. Sadot kerätään huolellisesti käsityönä ja kahvimarjat kuivataan perheiden omilla kuivausterasseilla heidän kotiensa läheisyydessä.
Yhteisössä tehtiin välittömästi päätös, että kaikkien ympäristölle haitallisten aineiden käyttö lopetettaisiin heti. He loivat "vihreitä käytäviä" alueen eläimille ja pitivät huolen, että kaikki alueen luontaiset vesilähteet säilyisivät elinvoimaisina. He lisäsivät myös alueen viljelykasvien määrää ja nyt, kun tilalla kasvaa mm. banaania, avokadoa, mangoa ja passionhedelmiä, niin sen eläimistö on muuttunut monipuolisemmaksi. Rikas ja hyvinvoiva kasvillisuus luo ekosysteemin, joka tukee luontaisesti myös kahvinviljelyä.
FAF auttaa tuottajia kehittämään sadonkorjuuta, puuston hoitoa ja kahvimarjojen kuivaamista sekä tarvittaessa myös taloudellista tukea. Verkosto kasvaa vuosi vuodelta, kun yhä useammat tuottajat näkevät työn tuomat tulokset. Kestävä tapa tuottaa kahvia on iso kokonaisuus, jossa sekä luonnon että ihmisten täytyy voida hyvin. On siis tärkeää, että viljelijät saavat kahvistaan reilun, laatuun perustuvan hinnan.
Kahvit tulevat ilman välikäsiä suoraan paahtimollemme, jossa paahtajamestarimme paahtavat ne. Kahvin maussa on suklaan, karamellin sekä makean luumun nyansseja. Kaiken kaikkiaan täyteläisen makea espresso, joka toimii sekä maidon kanssa että ilman.
Me Johan & Nyströmillä olemme ostaneet Crocen perheeltä kahveja jo vuodesta 2010 ja mielellämme jatkamme toisen mokoman, sillä Marcoksen, Felipen ja Silvian kahvifilosofia vastaa täydellisesti omaamme. Olemme siis erittäin ylpeitä tästä uudesta Direct Trade limited espressosta!




Brazil Fortaleza
Brazil Fortaleza on poikkeuksellisen tasapainoinen kahvi, jossa on selkeitä suklaan, hasselpähkinän ja karamellin sävyjä.
Kun Crocen perhe peri tilan vanhemmiltaan, he muuttivat nimensä Fazenda Ambiental Fortalezaksi. He päättivät jo varhain muuttaa tilan niin ihmisten kuin ympäristönkin kannalta kestäväksi. Bob-o-link-lintu, jonka elinaluetta ja muuttoreittejä uhkasivat metsien hävittäminen, soijapapujen ja maissin yksipuolinen viljely, nousi symboliksi siitä, että jotain oli tehtävä.
Perhe kielsi välittömästi kaikenlaiset ympäristölle haitalliset aineet, loi" viherkäytäviä " villieläimille ja säilytti kaikki alueen vesilähteet. He alkoivat kasvattaa enemmän erilaisia kasveja, kuten banaania, avokadoa, mangoa ja passionhedelmää, jotka yhdessä hyvinvoivan metsän kanssa saivat alueen kasvillisuuden ja eläimistön voimaan taas kokonaisuutena paremmin. Parantuneista olosuhteista eivät hyödy vain alueen kasvillisuus ja eläimet vaan myös muun kasvillisuuden seassa viihtyvät kahvipuut.
Melko nopeasti perhe tajusi, että vaikka he tekivät kaikkensa parantaakseen ympäristöä ympärillään, sillä oli hyvin pieni vaikutus, jos naapurit jatkoivat entiseen tapaan. Siksi he päättivät yrittää laajentaa filosofiaansa myös alueen tuottajiin. Näin syntyi tuottajaverkosto, jossa kaikilla on kunnianhimoa tuottaa laadukasta kahvia, mutta myös sitoutuneisuutta pitää huolta luonnosta. FAF avustaa tuottajia monella tapaa. He ohjeistavat sadonkorjuutekniikoiden ja puuston hoidon kanssa, mutta tarvittaessa antavat myös taloudellista apua. Verkosto kasvaa vuosi vuodelta, kun yhä useampi tuottaja näkee työn tuomat hyödyt. Sekä luonnon puolesta, mutta myös siksi, että he saavat kahvistaan parempaa palkkaa, mikä luo kestävyyttä myös perheille.
INFO
Nimi: Brazil Fortaleza
Alkuperä: Brasilia
Alue: Sao Paulo & Espirito Santo
Tuottaja: Bobolink farmers
Tila: useat alueen pienviljelijät
Korkeus merenpinnasta: 1200-1300 m
Lajikkeet: Bourbon, Mundo Novo, Catuai
Prosessointi: Natural
Valmistustapa: suodatin
Makukuvaus: suklaata, hasselpähkinää, kirsikkaa
Ainesosat: 100% kahvia